(also clears any remember-me cookie)

Ohjaaja, Kivenlahden perheryhmäkoti, vakinainen

Etsitkö merkityksellistä ja haastavaa työtä monikulttuurisessa ilmapiirissä? Haluatko näköalapaikan globaalin Suomeen? Meillä työ on merkityksellistä ja sitä tehdään suurella sydämellä. Työyhteisö on monikulttuurinen ja työntekijät ovat korkeakoulutuksen saaneita sosiaalialan ammattilaisia. Tule osaksi upeaa ja motivoitunutta työyhteisöä!

Etsimme Kivenlahden perheryhmäkotiin ohjaajaa vakinaiseen työsuhteeseen.

Kivenlahden perheryhmäkoti on kodinomainen vuonna 1995 perustettu asumisyksikkö ja keskeinen kasvun ja kehityksen ympäristö 13-17-vuotiaille pakolaistaustaisille lapsille ja nuorille. Perheryhmäkodin lapset ja nuoret ovat saaneet Suomesta oleskeluluvan ja kuntapaikan Espoosta.

Perheryhmäkodin ydintoimintaa on lasten ja nuorten kasvun, kehityksen ja kuntoutumisen, koulutuksen sekä kotoutumisen tukeminen. Ohjaustyössä korostuu omaohjaajatyöskentely, jota toteutetaan parityöskentelynä. Haastava ja antoisa työ palkitaan lapsen ja nuoren luottamuksella. Nuoret asuvat perheryhmäkodissa, kunnes täyttävät 18 vuotta tai kunnes perheenyhdistäminen toteutuu.

Perheryhmäkodissa työskentelee vastaava ohjaaja, 8 ohjaajaa ja sairaanhoitaja. Lisäksi henkilökuntaan kuuluvat johtava sosiaalityöntekijä, sosiaalityöntekijä ja palveluesimies. Työ on kolmivuorotyötä ja työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa omiin työvuoroihin.

Haastattelut järjestetään etäyhteyksiä hyödyntäen 11., 13. ja 16.8.

Työpaikan nimi: Kivenlahden perheryhmäkoti, Merivirta 8-10, 02320 Espoo
Työaika: 114 h 45 min/3 viikkoa, jaksotyö, kolmivuorotyö
Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimukset:
Soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistotason tutkinto.

Tehtävässä edellytetään avointa ja arvostavaa suhtautumista muihin ihmisiin ja alaikäisen näkemistä lapsena, jolla on omat oikeutensa. Lisäksi edellytetään kokemusta ja näkemystä työskentelystä lasten ja nuorten kanssa sekä hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Arvostamme halua ja kykyä itsensä ja työn kehittämiseen, kokemusta suunnitelmallisesta kasvatus- ja hoitotyöstä ja erinomaisia vuorovaikutustaitoja. Lisäksi arvostamme ymmärrystä maahanmuuttajatyöstä, mielenterveystyöstä sekä lastensuojelutyöstä. Eduksesi luemme ajokortin ja lääkkeenantoluvan (Love-Lop).

Tarjoamme mielekkään ja palkitsevan työn, jossa voit jatkuvasti kehittää osaamistasi. Saat innostuvan ja innostavan työyhteisön, näköalapaikan globaalin Suomen kehittämiseen ja Espoon kaupungin henkilöstöedut.

Meillä on samaan yksikköön avoinna myös määräaikainen tehtävä ESPOO-02-826-21.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Lisätietoja
Työ alkaa
1.9.2021
Palkattavien lukumäärä
1
Työaika
3-vuorotyö
Työn kesto
Yli 12 kuukautta
Työsuhteen tyyppi
Palkkatyö
Työsuhteen tyyppi
Vakituinen työ
Datan lähde
Te palvelut
Yleistietoja
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Tärkeimmät tiedot työpaikasta
Työpaikan sijainti
Virastopiha 2 C, 02770, ESPOO, Finland
Rekrytointiprosessi
Julkaistu
07.07.2021
Haku päättyy
09.08.2021
Yhteyshenkilö
Tehtävästä lisätietoja antaa vs. palveluesimies Matleena Mensah vastaava ohjaaja Soraja Harjula (ajalla 12.7.-9.8.2021)
Aloita hakemuksen tekeminen tästä:
Onko sinulla jo MunJob käyttäjätili?