(also clears any remember-me cookie)

Kesä- ja kausityöntekijä, 40 paikkaa, Saarioinen Oy, Kangasala

Saarioinen on tehnyt suomalaisten lempiruoat jo 65 vuoden ajan. Olemme suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo - kotoisin Kangasalan Sahalahdelta, Saarioisten Kartanosta. Lisäksi Saarioisten tinkimättömästi herkullista ruokaa tehdään Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1200 saarioislaisen voimin. Vaalimme perinteitä ja kehitämme samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa. Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957 - www.saarioinen.fi

Kesä- ja kausityöntekijöitä
tehdaspaikkakunnillemme Huittisiin, Sahalahteen ja Valkeakoskelle elintarviketuotannon, kunnossapidon, lähettämön ja henkilöstöruokalan tehtäviin. Työtehtävät ovat monipuolisia ja vaihtelevia, eikä sinun tarvitse olla vielä valmis osaaja, perehdytämme sinut työhön hyvin. Kesätyöt ajoittuvat pääosin touko-elokuulle, mutta ensimmäiset kausityöntekijät aloittavat jo talvella ja osa työsuhteista jatkuu syyskuun loppuun.

Odotamme sinulta
- Reipasta otetta tarttua työhön sekä halua ja motivaatiota oppia. Annamme työhön kattavan perehdytyksen, joten kokemus vastaavista töistä ei ole välttämätön, tärkeintä on oikea asenne.
- Ahkeruutta, joustavuutta ja hyviä ryhmätyötaitoja
- 18 vuoden ikää sekä suomen kielen taitoa
- Hyvää fyysistä kuntoa, koska työ saattaa olla välillä kuormittavaa

Tarjoamme sinulle
- Erittäin kilpailukykyisen, Elintarvikealojen TES:n mukaisen palkan
- Säännölliset työajat ja pääsääntöisesti vapaat viikonloput. Työtä tehdään tuotannossa pääasiassa kahdessa vuorossa (aamu- ja iltavuoro, mutta tehtävästä riippuen myös päivävuoro tai 3-vuoro). Keskuslähettämössä tehdään työtä 3-vuorossa ja myös viikonloppuisin.
- Kattavan perehdytyksen työhön. Huolehdimme Saarioisilla henkilöstömme osaamisesta ja hyvinvoinnista monin eri tavoin
- Tarvittaessa hygieniapassikurssin
- Viihtyisän työympäristön ja mukavia työkavereita
- Ison ruokatalon herkulliset edut

Tule tekemään suomalaisten lempiruokia kanssamme! Jätä hakemuksesi viimeistään 31.3.

Lisätietoja tehtävistä antavat
Huittinen: Jarkko Karjalainen, p.050 564 6645
Sahalahti: Anu Kanamäki, p. 040 592 7822 ja Minna Ruusunen, p. 050 364 7329
Valkeakoski ja Keskuslähettämö: Kati Laatikainen, p. 050 365 2429
Lisätietoja
Työ alkaa
Sopimuksen mukaan
Palkattavien lukumäärä
40
Työaika
Kokoaikatyö
Työn kesto
3-6 kuukautta
Työsuhteen tyyppi
Palkkatyö
Työsuhteen tyyppi
Kesätyö
Datan lähde
Yleistietoja
Tärkeimmät tiedot työpaikasta
Työpaikan sijainti
Isoniementie 76, 36420 SAHALAHTI, Finland
Rekrytointiprosessi
Julkaistu
04.01.2023
Haku päättyy
31.03.2023
Yhteyshenkilö

Aloita hakemuksen ja CV-profiilin tekeminen tästä:

Onko sinulla jo MunJob käyttäjätili?