(also clears any remember-me cookie)

Nuoriso-ohjaaja, Ikaalisten kaupunki, Ikaalinen

Tervetuloa Ikaalisiin Sinä Nuoriso-ohjaaja, jolla on intoa ja tunteen paloa nuorisotyöhön!

Kehittämishalukkuus nuorisotyön kentässä ja tahtotila nuorten kanssa toimimiseen ovat avaintekijöitä työssä. Perinteinen nuorisotilatyö, mutta myös muu nuorisotyöllinen työkenttä tapahtumineen, sometuksineen, ryhmän ohjauksineen jne. erilaisissa toimintaympäristöissä on hanskassa. Ikaalisissa on alkanut myös Ankkuri-toiminta ja pääset mukaan siihenkin tiimiin.
Odotamme itsenäisen työskentelyn että yhteistyöverkostoissa toimimisen olevan sujuvaa. Tämän päivän nuorisotyön tuntemus, innovatiivisuus, digitaalinen osaaminen ja kasvatuksellinen sekä nuorten osallisuutta korostava työote kuuluvat myös nuoriso-ohjaajan työskentelyyn.
Nuoriso-ohjaajan työ sijoittuu paljolti nuorten vapaa-aikaan eli sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä. Työ edellyttää, että auto on käytettävissä.
Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva alempi ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto ja työkokemusta nuorisotyöstä.
Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Toimen täyttämisessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa. Työaika on 38,25 tuntia/viikko. Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Hakemukset CV:n kanssa tulee toimittaa Kuntarekryn kautta. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat todistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä. Haastattelut järjestetään erikseen sovittuna aikana. Tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja antaa nuoriso- ja liikuntasihteeri Sari Sarkonen sari.sarkonen@ikaalinen.fi p.0447301225

Ikaalinen on savuton kunta.
Lisätietoja
Työ alkaa
22.11.2021 tai sopimuksen mukaan
Palkattavien lukumäärä
1
Työaika
Kokoaikatyö
Työn kesto
Yli 12 kuukautta
Työsuhteen tyyppi
Palkkatyö
Työsuhteen tyyppi
Vakituinen työ
Datan lähde
TE-palvelut
Yleistietoja
Tärkeimmät tiedot työpaikasta
Työpaikan sijainti
Toivolansaarentie 1, 39500 IKAALINEN, Finland
Rekrytointiprosessi
Julkaistu
31.10.2021
Haku päättyy
31.12.2021
Yhteyshenkilö
Nuoriso-ja liikuntasihteeri Sari Sarkonen 0447301225, sari.sarkonen@ikaalinen.fi
0447301225

Aloita hakemuksen ja CV-profiilin tekeminen tästä:

Onko sinulla jo MunJob käyttäjätili?