(also clears any remember-me cookie)

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, 2 paikkaa, Akaan kaupunki, Akaa

Hei juuri sinä varhaiskasvatuksen erityisopettaja, joka omaat myönteisen työskentelyotteen positiivisen pedagogiikan hengessä, sekä taidon tukea ja ohjata henkilöstöä kehityksen ja oppimisen tuen asioissa, omaat havainnoivan ja ohjaavan työskentelytavan osana lapsiryhmien arkea, olet joustava ja muutoksiin mukautuva.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtäväkentän ja merkityksellisen työn lapsen kasvun ja oppimisen yhdenvertaisessa tukemisessa, kolmitasoisen tuen mallia noudattaen. Meillä erityisopettaja osallistuu lapsen tuen tarpeen ja tukitoimenpiteiden toteuttamiseen, suunnitteluun ja arviointiin. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Akaan kaupungille valtion erityisavustusta kaudelle 2022-2023 varhaiskasvatuslain mukaisen tuen uudistamisen edistämiseksi ja tämän tärkeän hankkeen ohjausryhmään myös sinä asiantuntijana kuuluisit.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus eli varhaiskasvatuksen erityisopettaja,
huomioimme myös vielä opiskelevat hakijat.

Valittujen tulee esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote.
Työsuhteiden täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Lisätietoja
Työ alkaa
Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan
Palkattavien lukumäärä
2
Työaika
Kokoaikatyö
Työn kesto
Yli 12 kuukautta
Työsuhteen tyyppi
Palkkatyö
Työsuhteen tyyppi
Vakituinen työ
Datan lähde
TE-palvelut
Yleistietoja
Tärkeimmät tiedot työpaikasta
Työpaikan sijainti
Arvo Ylpön koulu, Sontulantie 6, 37800 AKAA, Finland
Rekrytointiprosessi
Julkaistu
06.08.2022
Haku päättyy
30.10.2022
Yhteyshenkilö
Varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säteri, anneli.sateri@akaa.fi , p. 040 335 3511
0403353511

Aloita hakemuksen ja CV-profiilin tekeminen tästä:

Onko sinulla jo MunJob käyttäjätili?