(also clears any remember-me cookie)

Sijaisuuksia Oulun yliopiston harjoittelukouluun, Oulun Yliopisto, Oulu

Etsimme Oulun yliopiston harjoittelukouluun

Luokanopettajan, Aineenopettajan ja Erityisopettajan sijaisia!

Haemme sijaisia eri pituisiin sijaisuuksiin Oulun normaalikoulun toimipisteissä, joista kaksi sijaitsee Linnanmaalla ja yksi Koskelassa. Sijaisuudet alkavat tarpeen mukaan ja sijaisuuksien kesto voi vaihdella yhdestä päivästä muutamaan kuukauteen. Suurin tarve on kuitenkin lyhyempiin, alle kuukauden sijaisuuksiin. Sijaisia tarvitaan luokanopettajan tehtäviin luokkatasoilla 1-6 sekä Koskelan että Linnanmaan yksiköissä, aineenopettajan tehtäviin Linnanmaan yläkoulussa ja lukiossa sekä erityisopettajan tehtäviin kaikilla asteilla. Sijaisuuksiin voi sisältyä myös opetusharjoittelun ohjausta.



Arvostamme hakijassa

- Harjoittelukoulujen opettajakelpoisuus (opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus sekä tämän lisäksi hyvä opetustaito ja kahden vuoden päätoiminen opettajakokemus opettajaksi valmistumisen jälkeen).
- Kokemus opetustyöstä ja opetusharjoittelijoiden ohjaamisesta
- Motivoituminen pedagogiseen tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaan
- Kokemus teknologian hyödyntämisestä opetuksessa
- Edellytämme hyvää suomen kielen suullinen ja kirjallinen taitoa




Etsimme henkilöitä jotka ovat aloitteellisia, ammatillisesti sitoutuneita ja kehittymishaluisia. Sinun tulee omata vahvat yhteistyövalmiudet, sillä toimit tehtävässäsi tiiviissä yhteistyössä sekä opettajien, että huoltajien kanssa. Tehtävässä on hyödyksi hyvät organisointi- ja vuorovaikutustaidot kaiken ikäisten kouluyhteisöön ja sen sidosryhmiin kuuluvien tahojen kanssa. Arvostamme jos olet valmis työskentelemään muulla kielellä (esimerkiksi kielirikasteisen opetuksen antaminen).



Tehtävässä sovelletaan yliopiston harjoittelukoulujen työehtosopimusta ja palkkausjärjestelmää. Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Tehtävän palkkaus perustuu sijaistettavan tehtävän vaativuuteen sekä sijaisen kelpoisuuteen.



Voit jättää hakemuksesi rekrytointijärjestelmän kautta, liitä hakemukseesi myös CV ja mahdolliset muut liitteet, joilla haluat osoittaa kelpoisuutesi sijaisuuksiin.

Haku on jatkuva kevätlukukauden 2022 loppuun asti. Olemme yhteydessä soveltuviin hakijoihin uusien sijaisuuksien avautuessa. Säilytämme hakemuksia 1.8. asti.



Lisätietoja



Apulaisrehtori Sari Räisänen, p. 0294 484690 sari.raisanen(at)oulu.fi

Apulaisrehtori Pasi Hieta, p. 0294 483773 pasi.hieta(at)oulu.fi

Perusasteen rehtori Hannu Juuso, p. 029 448 3765 hannu.juuso(at)oulu.fi

Lukion rehtori Eija Kumpulainen, p. 029 448 3774 eija.kumpulainen(at)oulu.fi
Lisätietoja
Työ alkaa
Sopimuksen mukaan
Palkattavien lukumäärä
1
Työaika
Kokoaikatyö
Työn kesto
Alle 11 päivää
Työsuhteen tyyppi
Palkkatyö
Yleistietoja
Tärkeimmät tiedot työpaikasta
Työpaikan sijainti
90014 OULUN YLIOPISTO, Finland
Rekrytointiprosessi
Julkaistu
02.02.2022
Haku päättyy
05.06.2022
Yhteyshenkilö
Oulun Yliopisto, PL 8000, FI-90014 Oulun yliopisto

Aloita hakemuksen ja CV-profiilin tekeminen tästä:

Onko sinulla jo MunJob käyttäjätili?