Toimintamme koko ajan laajentuessa etsimme innostuneeseen tiimimme kokoaikaista ohjaajaa tekemään yhdessä tuloksellista tukityötä uusimaalaisten asiakkaiden ja heidän verkostojensa kanssa. Tukityön tavoitteena on luoda yksilöllisiä ratkaisuja yksittäisten asiakkaiden ja asiakasperheiden arjen ja asumisen tukemiseksi. Lisäksi ohjaaja vastaa tiiviin yhteistyön luomisesta ja ylläpitämisestä verkostossa. Luottamuksellista tukityötä tehdään pääsääntöisesti asiakkaiden ja asiakasperheiden kotona sekä eri asiakaspalvelupisteissä, joten työtehtävien hoitaminen edellyttää ajokorttia sekä mahdollisuutta oman auton käyttöön.
Valittavilta työntekijöiltä odotamme hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, tavoitteellista ja kehittävää työotetta sekä joustavuutta tiimi- ja verkostoyhteistyössä. Edellytämme palveluverkoston tuntemusta.
Tehtäviin valittavilla tulee olla soveltuva korkeakoulututkinto.
Tehtävän suorittamisessa tarvitset seuraavaa osaamista ja asennetta - Kokemusta ja näyttöä tuloksellisesta verkostotyöstä - Asiakaslähtöistä ja reipasta asennetta - Ymmärrystä asiakkaiden asumisen onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä - Joustavaa ja itseohjautuvaa työotetta sekä paineensietokykyä - Hyviä tietoteknisiä valmiuksia
Eduksi katsomme - Kokemuksen perheiden kanssa työskentelystä - Palveluohjaukseen liittyvän osaamisen - Vuokralaisen oikeuksien ja velvollisuuksien tuntemuksen
Tarjoamme sinulle itsenäisen ja vastuullisen tehtävän, jonka sisältöä pääset kehittämään yhdessä tiimin kanssa. Indcare Oy:ssä hienoa ovat tekemisen vapaus sekä uuden oppimisen ja omaan työhön vaikuttamisen mahdollisuudet. Tarjoamme kehittyvän ja joustavan työyhteisön sekä mukavat työkaverit ja yhteistyökumppanit. Pitkäaikaisille työntekijöille tarjoamme mahdollisuuden lisäkouluttautumiseen.
Palkka määräytyy koulutuksen ja kokemuksen mukaan. Työsuhde-etuna e-passi.
Maksamme bonuspalkkiota.
Työ on pääosin päivätyötä, klo 8-18 välisenä aikana, mutta työ saattaa sisältää satunnaista ilta- ja viikonlopputyötä. Yhdessä luodon hybridimallin mukaan työtä tehdään joustavasti siellä, missä se on perustelluinta asiakkaan, työnantajan ja työntekijän kannalta. Toimistomme sijaitsevat Espoossa osoitteessa Bertel Jungin aukio 5, 6. krs ja Järvenpäässä osoitteessa Seutulantie 3-5.