Etsimme varhaiskasvatuksen opettajaa pieneen, kodinomaiseen taidepäiväkotiimme, jossa hoitolapsemme ovat iältään 2-6-vuotiaita.
Tarjoamme iloisen ja idearikkaan työympäristön, jossa työkaverit ovat ammattitaitoisia ja tekevät työtä sydämellä. Olemme kärkipäätä pääkaupunkiseudulla tehdyn asiakaskyselyn perusteella. Meillä viihtyvät niin asiakkaat kuin työntekijät. Meillä työskentelevät ja työskennelleet ovat kuvanneet, miten vihdoinkin voi tehdä työtä, johon on valmistunutkin.
Toiminnastamme lisää osoitteessa www.sininenkuu.fi.
Palkkauksessa käytämme alan työehtosopimusta (Yksityisen sosiaalipalvelualan tes), mutta sen lisäksi luontaisetuna liikunta- ja kulttuuriseteleitä ja lounaasta rahallinen korvaus.
Edellytämme sinun omaavan alan koulutuksen (kasvatustieteen kandidaatti (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettaja tai sosiaalikasvattaja) sekä ja erityistä osaamista jollain taidekasvatuksen osa-alueella, kuten kuvallisen ilmaisun, draamakasvatuksen, musiikkikasvatuksen (kuten kanteleen soiton opettamisen) tai musiikkiliikunnan parissa.
Odotamme sinulta elämänkokemusta, joustavaa ja myönteistä ajattelua, erinomaisia lapsiryhmän ohjaustaitoja, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä organisointitaitoja sekä kykenevyyttä itsenäiseen työskentelyyn ja halua kehittyä ammatillisesti. Hoitolapsemme ovat meille tärkeät, joten onhan lapset myös sinulle sydämen asia. Alan työkokemus katsotaan eduksi.
Tehtävään valitun tulee esittää lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote.
Lähetä hakemus ja cv on osoitteeseen: mia.ingman@sininenkuu.fi. Lisää sähköpostin aihekenttään: VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJA. Työpaikasta voi kysyä lisätietoja meilitse mia.ingman@sininenkuu.fi tai puhelimitse ma-ti klo 10-12.30.