(also clears any remember-me cookie)

Varhaiskasvatuksen opettaja, Salon kaupunki, Salo

Salon kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana varhaiskasvatuksen opettajan sijaisuus ajalle 2.8.2021-31.7.2022

Kohteena on Ollikkalan päiväkoti.

Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa varhaiskasvatuksen pedagogisesta suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä oman lapsiryhmänsä osalta ja johtaa tiiminsä pedagogista työtä.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018 § 26) mukainen tai varhaiskasvatuslain siirtymäsäännöksen (75 §) mukainen kelpoisuus.
Tehtävässä tarvitaan laaja-alaista pedagogista varhaiskasvatuksen osaamista ja eduksi katsotaan esiopetuspätevyys.

Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme sinulle maksuttomia liikuntaryhmiä, lounasruokailun henkilökuntahintaan, kouluttautumis- ja kehittymismahdollisuuksia sekä liikunta- ja kulttuurietuja. Panostamme hyvään johtajuuteen ja henkilöstömme hyvinvointiin. Tavoitteemme on olla joka päivä parempi kaupunki sekä asukkaillemme, yrittäjillemme, henkilöstöllemme että yhteistyökumppaneillemme. Olemme savuton työnantaja.

Tehtäväkohtainen palkka on 2598,07 euroa kuukaudessa. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi 6 kuukauden jälkeen sinulle maksetaan henkilökohtaista palkanlisää
Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa mikäli virka- ja työehtosopimuksen mukaiset ehdot täyttyvät.

Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO. Kuoreen merkintä Hakemus / VO, Ollikkala. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry- järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta.

Haku tehtävään päättyy 6.7.2021 klo 12.00.
Lisätietoja
Työ alkaa
2.8.2021- 31.7.2022
Palkattavien lukumäärä
1
Työaika
Kokoaikatyö
Työn kesto
6-12 kuukautta
Työsuhteen tyyppi
Palkkatyö
Yleistietoja
Tärkeimmät tiedot työpaikasta
Työpaikan sijainti
Tammenrinne 2, 24280 SALO, Finland
Rekrytointiprosessi
Julkaistu
22.06.2021
Haku päättyy
31.07.2022
Yhteyshenkilö
Lisätietoja tehtävästä antaa päiväkodin varajohtaja Hanna-Liisa Kohonen, 044 778 7977. Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön rekrytointi@salo.fi.
0447787977

Aloita hakemuksen ja CV-profiilin tekeminen tästä:

Onko sinulla jo MunJob käyttäjätili?